Kestotestissä

Historiallisena tosiasiana vihreä vallankumous rinnastuu sellaisiin todennettaviin tapahtumiin kuin teollinen vallankumous tai tieteen vallankumous. Se ei siis täytä väkivaltaisen ja nopean valtasuhteiden vaihtamisen tunnusmerkistöä vaan on luonteeltaan hidas prosessi. Ensin sitä pidettiin turhana ja haihatteluna, mutta nykyisin useimmissa puolueissa on nähtävissä paljon samaa harhaa ja tuhahtelua.

Teollinen valankumous ei ole aina edennyt suorinta mahdollista polkua vaan kulkenut mutkitellen kuin Palander. Kiihtyvällä vauhdilla on lasketeltu tuotantokustannusten alamäkeä portilta portille. Aika moni laskija on missannut portin ja heittänyt voltteja pysähtyen aidanteisiin. Samaan tapaan etenee myös vihreä vallankumous.

Määräävään markkina-asemaan pääsy ei ole aina järjellä perusteltua. Näin on käynyt monien teollisten standartointien kohdalla. Ennakolta paras onkin missannut portin ja hävinnyt myyvemmälle, kuten kävi esimerkiksi videostandardi Betalle versus VHS. Kun nyt katselee kotimaisten vihreiden vallantahtoa, analogia määräävän markkina-aseman tavoittelusta tulee väistämättä mieleen. Sitten muistuu mieleen, että puolueeksi ryhtyminenkään ei alunperin ollut ihan itsestään selvä asia.

Mutta onko kotimainen vihreys Beta vai VHS? Ainakin se on osoittanut tallennusominaisuutensa kopioimalla poliittisen valtapelin kaikki pelisäännöt. Kuvanlaatu on vaihdellut. Välillä on ollut ylivalottunutta kirkasotsaisuutta ja toisinaan kuva on ollut savusta sakea. Kelaus toimii hienosti, mutta toisto käynnistyy usein helkkarin hitaasti. Voidaan sanoa, että vallankumoustaistelunäytöksen seuraaminen kotimaiselta vihreydeltä vaatii melkolailla vihrusilmäisyyttä, pussillisen sipsejä ja mäyräkoiran. Jotenkin on alkanut vaikuttaa siltä, että kyseessä on Beta.