Croonberi Croonberi Croonberi Take Take Take Take, mikähän on kikka sen, no se kun sopii Pekkarisen - hallitusohjelmaan. Vihreiden politiikassa viljeltiin Soininvaaran aikoina varovaisuus periaatetta. Lähtökohtaisesti, sen perusteella mihinkään sellaiseen ei kannata ryhtyä, mikä todennäköisesti johtaa kohta itkuun ja hammasten kiristykseen. Koijärven, Vuotoksen ja ydinvoiman lisärakentamisen torjuntavoitot olivat esimerkkejä Vihreiden rohkeudesta asettua vastustamaan varovaisuus periaatteen vastaisia hankkeita. Ympäristötuhoja ja inhimillistä kärsimystä kannattaa nimittäin estää etukäteen ennemmin kuin jälkikäteen.
Mitä yhteistä on Matti Vanhasella ja G.W. Bushilla? Molemmat ovat pitkiä komeita miehiä, paitsi George. On muutakin yhteistä. Kumpikaan ei ole niin johdossa kuin miltä näyttää. Keskustan todelliset Tiku ja Taku ovat vanhat huonekaverit Esko ja Mauri, joiden viisauksessa Matti kulkee silloin kun ei kulje naisissa. Eikä siinä mitään häpeämistä ole jos neuvoja kuuntelee. Eihän Marskikaan aikoinaan yksin joukkojaan ohjaillut vaan luotti päämajoitusmestarin "tuuriin" tai pikemminkin "styyriin".
Saapas nähdä, kauanko menee ennen kuin Vihreät polskivat korviaan myöten Vuotoksessa ja lisäydinvoiman lauhdevesissä. Puolueen kannalta olisi ollut parempi vaihtoehto hakea lisää kannatusta demareiden rinnalla oppositiossa ja iskeytyä hallitusvastuuseen vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Nyt käy nimittäin niin, että Vasemmistoliiton nouseva nuori sukupolvi on se todellinen Vihreä muutosvoima seuraavissa eduskuntavaaleissa.
2007/04/04
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
0 lausuntoa:
Post a Comment